Huikea Beach-Volleyn kesäsarja jatkuu taas

Beach Without a Partner


Nurmon liikuntahallin biitsikentillä keskiviikkoisin klo 18.00

Viikkokisan idea on pelata sarja siten, että pelaajat osallistuvat mukaan yksilöinä, ilman vakituisia pelipareja.

Kesän aikana järjestetään kaikkiaan 10 kisaa joka keskiviikko 13.6. – 15.8.2018. Turnauksista saa pisteitä, joiden perusteella saadaan aikaan ranking. Pelipäivän rankingin mukaisesti neljä parasta paikalla olevaa pelaajaa sijoitetaan ensimmäiseen lohkoon ja seuraavat neljä toiseen lohkoon jne. Pelipaikalla tulee olla klo 18 mennessä, sen jälkeen saapunut pelaaja otetaan mukaan vain ellei saada tasalohkoja aikaiseksi.

Viime kesän lopputilanne on tämän kauden alkuranking. Pelaaja voi tulla mukaan koska vain maksamalla osanottomaksun järjestäjälle pelipaikalla. Tällöin hänet sijoitetaan rankingissa viimeiseksi. Viikkokisoja voi myös esteen sattuessa jättää väliin, rankingpisteet säilyvät ja aina kulloisenkin rankingin mukaisesti tehdään lohkot.


Osanottomaksu: Koko kesän kattava (10 pelikertaa) kausimaksu 30 € / pelaaja maksetaan paikan päällä käteisellä ennen pelaajan ensimmäistä viikkokisaa. Mikäli et ole aiemmin pelannut, kesäkuun ajan voit kokeilla avauskerran ilman maksua.

Ilmoittautuminen: Keskiviikkoisin klo 17.30 – 18.00 välisenä aikana paikan päällä Nurmon liikuntahallin kentillä. Klo 18.00 muodostetaan lohkot, sen jälkeen saapunut pelaaja otetaan mukaan vain mikäli näin saadaan tasalohkot aikaiseksi.

Sarjat: Miehet ja Naiset

Säännöt: PDF

Palkinnot: Kaikkien sarjojen kolme parasta palkitaan pokaaleilla ja esinepalkinnoilla. Lisäksi kaikissa kesän kisoissa mukana olleiden kesken arvotaan ilmainen pelioikeus kaudelle 2019 ja kaikkien os.maksun maksaneiden kesken myös muita esinepalkintoja.

Lisätiedot: Nurmo Volley / Petteri Kulkula 044 - 356 8888 tai Ari Hautala 0400 - 813665
petteri.kulkula@netikka.fi, ari.hautala@netikka.fi


Tulokset

Tulostettava kutsu (PDF)

TERVETULOA KAIKKI MUKAAN !!!